Hae sivustolta

Lisätietoja Mainiosta

Sivuille on ilmestynyt kysymyksiä Mainiosta. Yritän vastata niihin.

Palveluiden tuottaminen kuntalaisille tapahtuisi liikelaitoksen toimesta. Liikelaitoksen ei ole tarkoitus tuottaa voittoa. Mutta tarkoituksena on kylläkin aikaansaada tehokasta ja kustannusvaikuttavaa palvelutuotantoa koko yhteistoiminta-alueella. Tämä on välttämätöntä, että raha riittäisi turvaamaan palvelut tulevaisuudessa. Oleellinen muutos kuntalaisen näkökulmasta on, että kuntarajat eivät enää ole esteenä. Palveluita voi hankkia lähimmästä palvelupisteestä.

Tarkoituksena ei ole luopua lähipalveluista vaan palveluita on kolmenlaisia; kotiin annettavia, lähipalveluita ja seutupalveluita. Näiden lisäksi on vielä aluepalveluita. Palveluluokitus pohjautuu Piirin Paras loppuraporttiin.

Kuntalaisille palvelumaksut tulevat olemaan samat koko alueella. Sen sijaan kuntien kustannukset tulevat aiheuttamisperiaatteen mukaan.  Tarkoitus on ettei toinen kunta joutuisi subventoimaan toista.

Koko sosiaali- ja terveystoimen henkilökunta siirtyisi liikelaitokseen. Puitelainsäädäännön mukaan henkilökunnalla on viiden vuoden irtisanomissuoja. Arvioimme että henkilökunnan suhteen ongelma ei suinkaan ole se ettei kaikille löytyisi mielekästä työtä, vaan se että nopean eläköitymisen myötä meitä uhkaa työvoimapula. Yksi tärkeimmistä kysymyksistä onkin miten liikelaitos nopeasti voisi muodostua houkuttelevaksi työnantajaksi jonne parhaat uudet osaajat hakeutuisivat.

7 kommenttia Lisätietoja Mainiosta

  • Olli Ehramaa

    Kiitos.

    On ilahduttavaa että Maria Närhinen vastaa.
    Olisi kuitenkin suotavaa että vastauksista tulisi hieman yksityiskohtaisempia, tai että viitteiden, kuten Piirin Paras loppuraportti olisi varustettu osoitteella. Etsimisen jälkeen raportti löytyi Google haulla “Etelä-Savon sosiaali-ja terveydenhuollon uudistaminen” Yksityiskohtainen ja laaja selvitys olevasta ja tulevasta.

    Lähi-, seutu- ja aluepalveluluokituksesta ei selviä mitä lähipalvelu kansalaisen kannalta tarkoittaa.
    Jos lähipalvelu tarkoittaa jo tapahtuneita ja kaavailuissa olevien lähipalvelujen siirtämistä lähipalvelukseksi Mikkelin keskustaan, niin ei ole ihme jos Anttolan ja Haukivuoren asukkaat kauhistuvat. Rantakylän ja Otavan “lähipalvelut” ovat nykyään Mikkelin keskustassa. Autottomien lapsiperheiden on hankala saada “lähipalveluja” huonojen julkisen liikenteeen palvelujen vuoksi.
    Vertaa : Aikataulut / annetut ajat.

    Pelkästään Mikkelin kaupunki on laidasta laitaan lähes sata kilometriä, nyt kaavailtu yhdeksän kunnan liittymä laajentaa aluetta entisestään. Sikäli kuin seutu- ja aluepalvelut ymmärrettään palvelujen keskittämisenä, niin reuna-alueiden asukkaat saattavat joutua tilanteeseen missä lähin palvelu on yli sadan kilometrin päässä.

    Mainion etusivulla toivotetaan kansalaiset tervetulleiksi tutustumaan suunnittelu- ja valmistelutyön edistymiseen sekä osallistumaan Mainion rakentamiseen. En vain ymmärrä miten, päätökset on tahty, ne tuskin muuttuvat tämän foorumin voimin. Esittää voisi miten ja millä tasolla Mainion rakentamiseen voi osallistua.

  • Olli Ehramaa

    Kiitos.
    Nyt erityyppisiä tietolähteitä on käytettävissä.
    Ovatko kaupungin sivut ajoittain olleet tukossa tai päivityksessä, koska eri lähteet ilmoittavat aika usein “server not found” esim. perustamissuunnitelma, yhteistoimintasopimus, informaatiotilaisuus ja paras-hanke. Muutama päivä sitten millekään kaupungin sivulle ei päässyt.

  • Liikelaitos tuotantotapana on epädemokraattinen koska se etäännyttää kuntien luottamusjohtoja itse toiminnan tuottamisesta.

    Samoin liikelaitos tilaaja-tuottaja -mallina luo turhaa byrokrtatiaa. Sehän tarvitsee normaalin kunnallisen palvelujen tuotantomallin yhden organisaation asemesta kaksi organisaatiota: tilaaja-organisaation ja ainakin yhden mutta parhaimmillaan tai pahimmillaan useita tuottajaorganisaatioita.

    Samoin kehitysnäkymät lienevät samankaltaisia kuin muuallakin. Liikelaitostamista on käytetty ensiaskeleena yhtiöittämiseen ja lopulta yksityistämiseen. Tämä ideologisista syistä aloitettu kehityspolku on osoittautunut kuntalaisille kalliiksi ja palveluja huonontavaksi kaikkialla missä siihen on menty. ja paluu siltä tieltä kunnan omassa vaikutusvallassa olevaan palvelutuotantoon on myös osoittautunut muualla kalliiksi. Siis jo nyt tehdään virheitä, ne ovat vaikeita ja kalliita korjata.

  • Riitta Miettunen

    Olen näitä sivuja lueskellut ja joitakin vastauksia löytänyt, mutta jotenkin tälläiselle perheelliselle, parhaassa työiässään olevalle keskivertokuntalaiselle ei aivan kaikki aukene.
    En tiedä onko minulla mennyt jotakin ohi (esim. onko aiheesta ollut yleisiä tilaisuuksia), mutta kaipaisin esim. Mikkelifoorumin kaltaista tilaisuutta tästä aiheesta. Siellä päättäjät vastaisivat meille kuntalaisille ja asiasta keskusteltaisiin. Koska Mikkeli on ainakin puheissa halunnut ottaa askeleen lähemmäs kuntalaista, toivoisin kaupungin myös tekevän sen eteen jotain konkreettista. Nettisivustot saavuttavat osan kuntalaisista, mutta kaikki eivät löydä tänne tai osaa etsiä vastauksia kysymyksiinsä. Sosiaali- ja terveysasioiden liikelaitostaminen tulee koskemaan meitä kaikki vauvasta vaariin elämämme eri vaiheissa. Siksi ainakin minä haluan tietää mitä se mahdollisesti muuttaa paremmaksi tai huonommaksi, miten käy tässä elämäntilanteessa tarvitsemieni palveluiden, entäs miten ikääntyvän vanhempani palvelut jne? Ei tälläinen välttämättä huono asia ole, muutos vaan helposti lisää epävarmuutta, etenkin jos jää tunne, että kaikki on jo kabineteissa päätetty.

  • Olli Ehramaa

    Hyvä.
    Ajatus, että liikelaitos olisi seuraavan Foorumin aihe, on noussut esille muuallakin. Lisää samansuuntaisia ehdotuksia niin ehkä ne tuottavat tulosta.

  • Hanna Moilanen

    Hei!
    Kannatan ehdottomasti Mikkelifoorumin tai vastaavan tilaisuuden järjestämistä aiheen tiimoilta! Minusta on tärkeää, että liikelaitostamisesta käydään perusteellista keskustelua. Sellaista keskustelua, johon myös kuntien asukkaat pääsevät osallistumaan. Rakenteelliset uudistukset ovat paikallaan sosiaali- ja terveyspalveluiden kentällä. Uskon, että uudistuksilla voidaan saavuttaa monia hyviä asioita. Liikelaitostaminen ei kuitenkaan saa olla itsetarkoitus.

    Kansainvälisen tutkimuksen valossa tiedetään mm. se, että palveluiden yksityistäminen ei itsestään selvästi tuo kustannussäästöjä – joskus jopa päin vastoin. Samoin tiedetään, että tilaaja-tuottajamalleihin siirtyminen keskittää valtaa (ja vastuuta) virkamiehille. Vastaavasti edustuksellisen demokratian merkitys pienenee. Suomalaista tutkimusta aiheesta ymmärtääkseni on vasta hyvin vähän.

    Minua kiinnostaisi saada sinällään hyvien tavoitteiden ympärille vähän konkretiaa. Miten liikelaitos edistää väestön terveyttä suhteessa nykyisiin käytäntöihin? Mitä palvelurakenteen tasapainottaminen tarkoittaa käytännössä? Kuinka lisätään suoraa demokratiaa ja palvelun käyttäjien vaikutusmahdollisuuksia edustuksellisen demokratian merkityksen pienentyessä?

    Terveisin,
    Hanna Moilanen
    YTM, asukas ja kansalainen

  • Olli Ehramaa

    Mikkeli vetää seudullisen sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavan liikelaitoksen valmistelutyötä. Onko malli Mainio nimensä veroinen vai susi jo ennen syntymäänsä? Mitä liikelaitosmalli merkitsisi reunakuntien peräkylien asukkaille? Päivähoidolle? Muistisairaiden intervallijaksojen saatavuudelle? Miten käy kuntien veroprosenttien? Kysymyksiä on paljon ja pian vastauksiakin luvassa.

    Tule kuulemaan asiantuntijoita ja keskustelemaan Otavan opistolle 21.1. kello 18. Tilaisuuden esiintyjiksi ovat jo lupautuneet Mainion valmistelua johtava Mikkelin sosiaali- ja terveystoimen johtaja Maria Närhinen, valtiotieteiden tohtori, sosiaalitalouden ja organisaatioiden kehittämisen asiantuntija Jouko Kajanoja sekä sosiologian dosentti, Tulevaisuuden tutkimusseuran puheenjohtaja Juha Nurmela. Kuntalaisliikkeen avauspuheenvuoron käyttää Mika Juhakoski. Kuntanäkökulma laajentamaan on kutsuttu asiantuntija myös Kangasniemeltä.

    Tilaisuuden koreografia etenee siten, että kukin esiintyjä käyttää 10-15 minuutin puheenvuoron, minkä jälkeen jatketaan asiantuntijoista koostuvan paneelin ja yleisön keskustelulla. Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille.

Sinun täytyy olla kirjautunut kommentoidaksesi.