Hae sivustolta

Mainiotyön viimeinen kokous pidettiin 23.3.

Tänään 23.3. kokoontui Mainion ohjausryhmä. Kokouksessa todettiin, ettei seudulle ollut syntynyt yhteistä näkemystä asiaan. Mainio-liikelaitoksen perustamista kannattivat Mikkeli, Pertunmaa, Puumala, Ristiina ja Suomenniemi.

Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi ja Mäntyharju sen sijaan katsoivat, että olisi tavoiteltava vähintään koko sairaanhoitopiirin kokoista ratkaisua ja että erikoissairaanhoito olisi saatava kiinteästi mukaan yhteistyöhön.

Mainio lähti liikkeelle seudun sosiaali- ja terveysjohtajien aloitteesta. Meillä oli tavoitteena löytää sellainen kompromissimalli jonka kaikki kunnat olisivat voineet hyväksyä. Valitettavasti emme tässä työssä tällä kertaa onnistuneet.  Prosessi on ollut mielenkiintoinen, olen oppinut tuntemaan seudun työntekijöitä ja olen tutustunut erilaisisiin toimintatapoihin eri kunnissa. Olen myös ensimmäisen kerran ottanut työkaluksi vuorovaikutteiset netti-sivut eli nämä mainiosivut.

Kiitän teitä kaikkia, jotka olette minun kanssani käyneet vuoropuhelua mainiosivuilla.

Toivon, että pikkuhiljaa saamme aikaan laajan seudullisen ratkaisun. Siihen asti yritämme kaikissa kunnissa tuottaa väestölle eli Teille sosiaali- ja terveyspalvelut osittain itse ja osittain yhteistyössä toistemme kanssa.

 

Maria Närhinen, sosiaali- ja terveystoimen johtaja Mikkeli

Sinun täytyy olla kirjautunut kommentoidaksesi.